Pohdintoja Dare to Learn 2019 -tapahtumasta

Mitä ihmiset oppivat työelämässä? Kiinnostaako se työnantajaa? Kiinnostaako minua uuden oppiminen? Mitä ratkaisuksi, jos tiedostettu uuden oppiminen ei motivoi yhtään? Mitä jos opinkin koko ajan, mutta kuka sen huomaa? Ovatko opitut asiat ja kokonaisuudet ensisijaisesti minua itseäni varten, vai haluanko, että myös työnantaja tunnistaa osaamiseni? Miten saada tämä osaaminen näkyväksi?

Sosiaalipsykologina sekä Omnian ammattikoulutuksessa työelämä- ja yhteiskuntaosaamisen opettajana sain tutustua kaksipäiväiseen vuoden 2019 Dare to Learn -tapahtumaan. Tapahtuman teemoina olivat tänä vuonna ”Oppiminen strategiana”, ”Oppiva organisaatio” sekä ”Oppiva yksilö”, joten kovin innolla odotin tapahtuman antia monestakin näkökulmasta. Tehtävänäni on nimittäin tänä syksynä ollut luoda yhdessä muutaman kollegani kanssa työelämälähtöisiä toteutuksia yhteisiin tutkinnon osiin, joiden tavoitteena on juuri tuoda esille opiskelijan laaja osaaminen eri teemojen ja tutkintojen osa-alueiden näkökulmasta.

Yksi työelämälähtöisten toteutusten tavoitteista on erityisesti tässä ajassa, oppimisen näkökulmasta, elintärkeä ymmärrys eräänlaisesta poikkitieteellisyydestä ja tämän tiedon konkreettisista hyödyntämisen mahdollisuuksista. Ymmärrys siitä, että asiat liittyvät toisiinsa ja vielä vahvemmin, kuin olemme aikaisemmin kuvitelleet, on omiaan kehittämään mielikuvitusta ja siten tuomaan oman luovuutemme esiin. Luovuudella en tarkoita tässä ainoastaan sen vuorovaikutuksellista ulottuvuutta, vaan sitä innostusta tai pientä ”minä osaan” -kipinää sisällämme. Sanoisin, että olemme opettajina onnistuneet tehtävässämme, mikäli tällainen kipinä saadaan syntymään.

Oppimisessa ja opiskelussa asioiden oivaltaminen onkin paljon kiinni oppijan omasta minäkuvasta ja erityisesti pystyvyyden tunteesta. Ymmärränkö minä, että olen jossakin hyvä? Tunnistanko minä tätä osaamista missään muodossa? Mitäs muuta minä jo osaankaan? Ai, tätä osaan, ja tässähän voisin hyödyntää sitä. Itse asiassa tämä taitohan liittyy tuohon… Eräänlainen vahvuusperusteinen oppiminen on ollut Suomessa paljon pinnalla jo muutaman vuoden, ja se on vaikkapa sosiaalipsykologisen aktiivisen oppimisen näkökulmasta tervetullut suuntaus.

Takaisin tapahtumaan, jossa vierailin erityisesti työelämälähtöiset lasit päässäni. Puheenvuoroja oli mielestäni sopiva määrä tapahtuman kolmeen teemaan mitoitettuna ja monesta niistä sainkin irti ainakin jotakin. Jos ei muuta, niin taas uutta näkökulmaa tai soveltamisideoita osaamiselleni, mitä kaikkialta aina haenkin. Oppimisessa monesti haksahdetaan ajattelemaan, että vain uuden oppiminen on arvokasta. Yhtä arvokasta on saada tukea ja varmuutta aikaisemmalle osaamisellesi – näinhän minä arvelinkin asian olevan, ja nyt sain siihen muiltakin vahvistusta – tai sitten se uusi näkökulma mihin tahansa asiaan on varsin arvokasta ja tämähän onkin jo uuden oppimista, kuin leikiten!

Esittämäni alun kysymykset, joita oppiva ihminen monesti kysyy itseltään – mieletön, ainakin toistaiseksi ainutlaatuinen lajillemme tyypillinen kyky(!) – vaikuttivat olevan monen keskustelun taustalla. Yksityisen sektorin organisaatioiden edustajia, toimialasta riippumatta, tuntui jopa iloiseksi yllätyksekseni kiinnostavan työntekijöiden osaamisen ja jatkuvan oppimisen annin näkyväksi tuominen. Tähän on tietysti monia syitä, mutta tärkeintä on, että jatkuvan oppimisen (vrt. elinikäinen oppiminen) merkitys tuodaan yritysmaailmassakin entistä vahvemmin esille, siihen luodaan keinoja ja siihen kannustetaan. Oma keskustelunsa on se, miten saadaan motivoitua ne alansa ammattilaiset, joille ajatus jatkuvasta oppimisesta tuo lähtökohtaisesti enemmän tuskaa kuin mielihyvää. No, tähänkin on keinoja…

Vastuullisen organisaation kokonaisuuteen tulee kuulua kiinnostus omien ammattilaistensa kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista, sisältäen arvostuksen kunkin ammattilaisen yksilöllisestä osaamisesta ja sen tunnistamisesta. Uskon osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen myös liike-elämässä luovan entistä sitoutuneempia osaajia, ja toisaalta vahvistamaan ammattilaisen omaa ymmärrystä siitä, että minunkin osaamiseni sen laajuuteen katsomatta on arvokasta. Tämän tekstin teemoissa löysin itseni äkkiä päälavan ”The EdTech Podcast Live Recording” by Sophie Bailey -keskustelusta otsikolla ”The Voctech Podcast: learning continued”.

Jatkan keskustelua mielelläni muidenkin aihepiiristä kiinnostuneiden kanssa, anytime! Mikäli ajatukseni innostavat myös sinua, etsi koko podcast-keskustelumme Spotifysta hakusanalla ”The Edtech Podcast” ja ole minuun yhteydessä joko LinkedInissä linkedin.com/in/jenni-huopainen tai meilitse jenni.huopainen@omnia.fi

Jenni Huopainen

YTM, AmO

Opettaja; yhteiskunta- ja työelämäosaaminen

Pedaopettaja

Omnia