Kategoriat
Artikkelit Yleinen

OPVA-kyselyn tulokset

Oikeus osata -kehittämisohjelman toimenpidekokonaisuudessa 1.2 (opiskelijoiden perustaitojen ja jatko-opintovalmiuksien vahvistaminen) on mukana kolme hankeverkostoa: Osaajaksi – alla kan!, Perusteista poluille ja Polkuja -hankkeet. Hankkeet aloittivat valtakunnallisen verkostoyhteistyön lokakuussa 2021, jolloin verkostoissa määriteltiin tavoitteet ja tarpeet. Yhtenä kokonaisuutena tässä verkostossa nousi esille opiskeluvalmiuksia tukevien opintojen eli OPVAn toteutustavat, haasteet ja kehittämistarpeet. 

Halusimme selvittää, millä tavalla verkostojen oppilaitokset järjestävät OPVA-opintoja. Tätä varten loimme kyselyn suomeksi ja ruotsiksi. Kyselyt laitettiin jakoon verkostoille 15.11.2021. Kyselyyn sai vastata 15.12.2021 saakka. Vastauksia saimme 90. Näistä vastauksista kokosimme yhteenvedon, jota on esitelty hankkeiden verkkotapaamisissa alkuvuodesta 2022.  

Kyselyssä selvisi, että useat oppilaitokset järjestävät OPVA-opintoja opiskelijoille, joiden äidinkieli ei ole suomi. Vastaajista 85 kertoo, että oppilaitoksessa järjestään kieli- tai viestintäopintoja suomen kielellä (S2). Lisäksi järjestetään digitaitoihin liittyviä opintoja ja matematiikan perustaitoja vahvistavia opintoja. 

Kyselyn keskeisimpiä kysymyksiä on OPVA-opintojen järjestämiseen liittyvät haasteet. Kyselyn perusteella OPVA-opintojen rahoitusmalli ja siihen liittyvät reunaehdot koettiin haasteellisiksi. OPVA-opintojen lisärahoituksen ehtona on opintojen päätoimisuus. Tämä vaikuttaa muun muassa opiskelijan opintososiaalisiin etuuksiin ja opintojen edistymiseen, sillä OPVA-opinnoista ei kerry tällä hetkellä osaamispisteitä. Tähän toivotaan jatkossa muutosta. 

Kyselyssä kerättiin ideoita OPVA-opintojen kehittämiseksi. Useat vastaajat ehdottavat, että OPVAn rahoitusmallia yksinkertaistetaan tai rahoituksen ehtona oleva opintojen päätoimisuus poistetaan. Tämä mahdollistaisi tukitoimien järjestämisen joustavammin osana opiskelua, esimerkiksi yksittäisten OPVA-opetuspäivien järjestämisen. 

Opettajat kokevat opiskelijoiden tukitarpeisiin vastaamisen tärkeänä. Opettajat toivovat yhtenäisiä malleja, hyviä käytänteitä sekä resursseja OPVA-opintojen toteuttamiseen. 

Kyselyn yhteenvedon ja toimenpide-ehdotukset pääset lukemaan tästä.