Kategoriat
Yleinen

Ytojen oppimateriaalien kehittäminen opiskelijalähtöisiksi, monikanavaisiksi, saavutettaviksi ja kielitietoisiksi

Omnia Polkuja hankkeen toiminta keskittyi työkokonaisuuteen perustaitojen vahvistaminen. Tavoitteina oli osaamisen osoittamisen käytänteiden kartoittaminen ja menetelmien kehittäminen, yhteisten tutkinnon osien osaamisen hankkimistapojen ja oppimateriaalien monipuolistaminen. Sekä ammattitaitovaatimuksien ja osaamistavoitteiden yhtäläisyyksien kartoittaminen ja integraation kehittäminen työelämälähtöisissä toteutuksissa. Tavoitteiden toteutumista varten Omniassa perustettiin kolme tiimiä, ”ostu-, tuotantoprosessi- sekä workseed-tiimi”. Yto-koulutuspäälliköt osallistuivat tiiviisti tiimien työskentelyyn. Omnian Polkuja hankkeessa […]

Kategoriat
Yleinen

Rohkeasti kokeillen ja mitä siitä sitten seurasikaan…

Elämässä ja koulussa voi onnistua tai oppia. Saimaan ammattiopisto Sampossa opimme kuluneena vuonna yto-osa-alueita yhdistävästä tiimioppimisen kokeilusta. Kokeilu toteutettiin Perusteista poluille -hankkeen Ytojen monipuolistaminen -osahankkeessa.  Kahden opiskelijaryhmän yto-opinnot järjestettiin parivalmennuksena noin puolen vuoden aikana. Toisessa ryhmässä opiskelijoita oli 9 ja toisessa 13. Kokeiluun osallistui viisi opettajaa ja siihen sisällytettiin 15 osaamispistettä: äidinkieli, englanti, ruotsi, matematiikka, […]

Kategoriat
Yleinen

Forssan ammatti-instituutti pakopelaa – mitä, miten ja miksi?

Olipa kerran verkkainen iltapäivä ja ryhmä lähihoitajaopiskelijoita. Päivä oli ollut kiireinen ja väsyttävä, ajatukset harhailivat joka suuntaan ja jokainen askel kohti englannin tuntia oli entistä raskaampi.   Opiskelijat istuivat alas ja erilaisten odotusten kanssa. Ohjeistus ei ollut valmistanut paljoakaan tarkemmin kuin lupaamalla, että “tehdään jotain todella vaikeaa ja ikävää.”  Opiskelijat eivät olleet arvanneet joutuvansa keskelle lääketieteellistä […]

Kategoriat
Yleinen

Yleisaineiden etäopetuksen käytänteitä

Pandemia on tuonut opetukselle uusia tarpeita sille, miten toteutetaan opetusta verkkoympäristössä. Opettajan osalta tarvitaan valmiuksia opettaa ja ohjata oikealla tavalla käytettävissä olevan teknologian mahdollistamissa puitteissa ja toisaalta hyödyntää monimedian keinoja elävöittää ja monipuolistaa asiasisällön käsittelyä. Suuri haaste on saada opiskelijan tuntemaan osallisuutta tapahtumaan, ettei hän jää passiiviseksi sivustaseuraajaksi ja koe tilannetta vaikeana. Eli haasteet ovat […]

Kategoriat
Yleinen

Voiko YTO-opintojaksoista selvitä hengissä, jos ja kun on oppisopimusopiskelija ja aikaa on puoli vuotta?

No ei voi ilman riittävää kielitaitoa, tietotekniikkaosaamista ja rautaista asennetta. Forssan mallissa perustan antaa ammattisuomen kieliopinnot joka viikko perjantaisin kuusi tuntia, optimaalisesti yhteensä 9 osp.  Rakennusteollisuuden oppisopimusopiskelijat ovat tulleet koululle YTO-ohjauspajaan aamuvuoron jälkeen keskiviikkoisen ja torstaisin kello 14.30. He opiskelevat pienryhmäohjauksessa neljä tuntia joka toinen viikko kahtena iltana.   Olen reippaasti integroinut sisältöjä YTO-opintojen sisällä, […]

Kategoriat
Yleinen

Rengasintegraatio

Sana Yto-integraatio pitää sisällään monia eri asioita: sisällöllinen integraatio YTO-aineiden kesken tehtävä integraatio YTOjen opettaminen ammattiopin kanssa samaan aikaan YTOjen osaamisen osoittaminen työelämässä näytön yhteydessä. Sisällöllinen integraatio Äidinkielen tunneilla opetellaan alaan liittyviä tekstilajeja: ruokalistoja, potilasohjeita, reklamaatioita, mainoksia tai työmääräimiä. Kielenhuollon esimerkit tulevat alan sanoista ja teksteistä. Lisäksi oman alan sanaston oppiminen on tärkeää etenkin S2-opiskelijalle. […]