Kategoriat
Artikkelit

Oppimoissa opitaan ja päästään TAIdolla eteenpäin!

Oppimo on Turun ammatti-instituutin sisällä oleva osaamiskeskus, jossa opiskelijoille tarjotaan matalan kynnyksen ohjauspalveluja, mahdollisuuksia itsenäiseen opiskeluun sekä tukea opintoihin. Erityisesti yhteisten tutkinnon osien (YTO) opiskeluun opiskelija saa ohjausta ja tukea. Opiskelija voi osoittaa osaamisensa myös YTO-näyttökokeissa, jolloin jo opittua ei tarvitse opiskella uudestaan. Oppimo auttaa opiskelijaa kulkemaan pitkin henkilökohtaista oppimispolkua.

Oppimoiden kehittäminen aloitettiin 6Aika: 365/12 – Aina avoin ammatillinen oppilaitos -hankkeessa (ESR, 2018-2020). Koko hankkeen tavoitteena oli kehittää 365/12-malli ammatillisesta oppilaitoksesta, jossa opiskelu on aina mahdollista ajasta ja paikasta riippumatta. TAIn ensimmäinen Oppimo perustettiin Ruiskadun kampukselle sosiaali- ja terveysalan opiskelijoille (ent. Uudenmaantien koulutalo) keväällä 2019, jonka jälkeen Oppimoiden ilosanomaa levitettiin ja omat Oppimot perustettiin myös Peltolaan (myös Kuormakadun opiskelijoille), Lemminkäisenkadulle (myös Aninkaisten opiskelijoille) ja Juhannuskukkulalle. Nykyään TAIssa on viisi Oppimoa, kun Ruiskadulle perustettiin myös Liiketalouden oma Oppimo.

”Oppimot ovat mahdollistamassa aidosti yksilöllisiä opintopolkuja Turun ammatti-instituutissa.”
– Turun ammatti-instituutin rehtori Päivi Lehtinen

Vuoden 2020 alussa perustettiin Oppimo-verkosto, joka toimii edelleen ja tukee TAIn tasoista Oppimo-yhteistyötä. Jokaisella Oppimolla on oma yhteyshenkilö ja TAIn tasoista yhteistyötä koordinoi Oppimo-koordinaattori. Oppimo-verkosto on työstänyt Oppimoiden toimintakertomuksen lukuvuodesta 2020-2021, joka osoittaa, että tarve Oppimoille on ollut kova. Oppimoissa on kehitetty erilaisia ratkaisuja ja tukimuotoja opiskelijoille (mm. rästi-Oppimo, ilta-Oppimo, kesä-Oppimo, pajatoiminta). Oppimoiden palveluita käytetään aktiivisesti, josta kertoo suoritetut osaamispisteet ja opiskelijakontaktit. Esimerkiksi Juhannuskukkulan Oppimossa on opiskeltu ja arvioitu yhteensä 910 osaamispistettä ja opiskelijakontakteja on ollut yli 800 (tilanne 14.5.2021). Toisena esimerkkinä Ruiskadun Sote-Oppimossa pajoja on järjestetty lukuvuonna 2020–2021 yhteensä 437 ja pajoihin on ilmoittautunut yhteensä 2 274 opiskelijaa (tilanne 21.4.2021).

”Oppimo-nimitystä käytetään paitsi konkreettisesta opiskelutilasta, myös monenlaisista Oppimoiden tarjoamista opiskelumahdollisuuksista. Opintoja voi edistää entistä monipuolisemmin myös ajasta ja paikasta riippumatta.”
– Oppimo-koordinaattori Virpi Lummevuo

Etäopiskelun myötä myös verkko-opiskelusta tuli arkipäivää. Oppimossa on yhdistetty digitaalisuus ja fyysisyys, kun opiskelija voi opiskella Oppimossa verkko-opintoja ja saada samalla opettajalta tukea verkko-opiskeluun. Oppimoiden verkko-opintotarjonta paranee entisestään, kun verkko-oppimisympäristö eTAIn materiaalit otetaan käyttöön syksyllä
2021. Etä-Oppimo-konseptin kehittämisen tarve on korostunut etäopiskelun aikana, ja sitä tullaan kehittämään edelleen osana Polkuja-hanketta (OPH, 2021-2022). Polkuja-hankkeessa pilotoidaan Etä-Oppimoa verkko-opetuksen rinnalla kulkevana säännöllisenä tuki- ja ohjausmuotona.

”Oppimot ovat oiva mahdollisuus opiskelijalle edistää omia opintojaan ja toisaalta paikka, josta saa tukea ja ohjausta. Oppimoissa opitaan ja päästään TAIdolla eteenpäin!”
– Projektipäällikkö Annina Laaksonen

Lisätietoa Oppimoista:
Oppimot | Turun ammatti-instituutti (turkuai.fi)
https://www.polkuammattiin.fi/?sisalto=8-100-11-0

Lisätietoja:
Oppimo-koordinaattori Virpi Lummevuo
Puh. 044 907 3477
virpi.lummevuo@turku.fi

Projektipäällikkö Annina Laaksonen
Puh. 040 637 4755
annina.laaksonen@turku.fi