Kategoriat
Artikkelit Yleinen

Liikettä YTOihin!

Terveiset Suomen Urheiluopistolta Vierumäeltä! Suomen Urheiluopistolla liikunnanohjauksen perustutkintokoulutuksessa lisättiin liikettä ytoihin syksyn 2021 aikana. Olimme Vierumäen liikuntapalveluissa työelämässä oppimisen jaksolla ja yhtenä harkkatehtävänämme oli toteuttaa ja käynnistää Liikettä YTOihin-projekti. Projektissa tehtävänämme oli lisätä liikettä ja toiminnallisuutta yhteisten tutkinnon osien oppitunneille.

Toiselle asteelle siirryttäessä opiskelupäivät pitenevät. Ammatilliset opintomme ovat pääosin hyvin toiminnallisia, liikkumista ja liikettä on paljon. Yhteisten tutkinnon osien oppitunneilla tulee enemmän istumista ja tunnit ovat teoreettisempia luentotilassa tapahtuvia. Tällöin oppituntien tauottaminen nousee tärkeään rooliin oppimisen, keskittymisen ja jaksamisen kannalta. Pitkäjaksoinen istuminen ja staattinen työskentely voi aiheuttaa esimerkiksi työ- ja toimintakykyä alentavia niska- ja hartiakiputiloja sekä laskea vireystilaa. Toistuvat kiputilat voivat aiheuttaa nuorellekin ihmiselle tuki- ja liikuntaelinsairauksia, jotka voivat puolestaan alentaa työkykyä.

Projektin alussa tutustuimme ensin teoreettiseen viitekehykseen – miten liike ja liikunta vaikuttaa aivoihin ja miksi liike on tärkeää oppimisen kannalta. Tämän jälkeen suunnittelimme ja toteutimme taukojumppia yto-tunneille. Kävimme ensin itse ohjaamassa taukoliikuntaa oppitunneilla, ja ohjattujen taukojumppien jälkeen 1.vuosikurssin liikunnanohjauksen perustutkinto-opiskelijat, jotka opiskelevat ytoja para-aikaa, saivat tehtäväkseen jatkaa taukojumppien ohjauksia ja suunnitella itse omat taukoliikunnat oppitunneille. Nyt opiskelijat ovat ohjanneet taukoliikuntaa pareittain ja yto-opettajat ovat ottaneet tämän käytännön hyvin vastaan ja antaneet mahdollisuuden oppituntien toiminnallistamiseen.  Esimerkiksi englannin yto-oppitunnilla opiskelijat kokeilivat taukoliikunnan ohjausta englannin kielellä. Tämä muun muassa edisti ja lisäsi opiskelijoiden valmiuksia muihinkin suullisiin harjoituksiin, joita opiskelijat englannin yto-oppitunneilla toteuttivat.

Taukoja oppitunneilla voi pitää monilla eri tavoin – vain mielikuvitus on rajana. Esimerkkeinä voisi toimia taukoliikuntavideot, erilaiset rentoutus- ja mindfulnessharjoitukset, aivojumpat tai vaikkapa ihan työskentelyasennon vaihtaminen istumisesta seisomiseen. Jo lyhyetkin tauot auttavat. Tauot lisäävät aivojen verenkiertoa ja hapen saantia, vähentävät niska- ja hartiajumeja ja nostavat vireystilaa. Tämän projektin aikana suunnittelimme erilaisia malliesimerkkejä taukojumpista, rentouttavasta liikkuvuutta parantavaan ja sykettä nostavaan taukoliikuntaan.

Kun oppimisympäristöjä, opetusmenetelmiä ja opetusta monipuolistetaan, kaikkien osapuolten vireystila on parempi – keskittyminen on helpompaa ja oppiminen on sujuvampaa. Pidemmillä oppitunneilla voi välillä vaihtaa opiskeluympäristöä, esimerkiksi välillä käydä ulkona luonnossa. Vierumäellä pyritäänkin tietoisesti siirtämään välillä oppimista luentosaleista luontosaleihin – luonto tarjoaa tähän upeat puitteet. On tärkeää hyödyntää opetuksessa ja oppimisessa sitä, mitä virikkeitä ympäristö tarjoaa. Projektin aikana hankimme myös lisää luentotiloihin erilaisia taukoliikuntavälineitä, joita niin opiskelijat kuin opettajat ja kouluttajatkin voivat vapaasti hyödyntää ja käyttää opetuksessaan ja luennoillaan. Vierumäen kampuksen luentotiloissa onkin nyt erinomaiset puitteet taukoliikuntaan. Jokaisesta luentotilasta löytyy jumppapalloja, painohulavanteita, kuminauhoja, hierontapalloja sekä erilaisia tasapainoa haastavia istuimia. Kannustammekin siis kaikkia liikkeen lisäämiseen. Liikkuvaa opiskelua kaikille!

Kirjoittajat:

Teemu Korhonen ja Kosti Halonen

Kirjoittajat ovat toisen vuoden liikunnanohjauksen perustutkinto-opiskelijoita Suomen Urheiluopistolta Vierumäeltä.

Kuvat: Annika Sirviö