Oppimista kaikilla aisteilla

Off

erityisopetusOppimisen helpottamiseksi on hyvä muistaa käyttää hyväksi kaikkia opiskelijoiden aisteja. Aisteihin pohjautuvan ajattelun mukaisesti oppimistyylit voidaan jakaa auditiiviseen (kuulemalla oppivat), visuaaliseen (näkemällä oppivat) ja kinesteettiseen (tekemällä oppivat). Yksittäisellä oppijalla voi olla useampi kuin yksi vahva aistikanava. Useampien aistikanavien käyttö opetuksessa luo edellytykset onnistuneelle oppimiselle.

Seuraavassa on esitelty esimerkkejä siitä, miten eri aistikanavia on opetuksessa hyödynnetty tehokkaasti.

Kasvien, mausteiden ja vihannesten opetus
Mausteiden, kasvien ja vihannesten opettamisessa eri aistien yhdistäminen opetuksessa on ymmärrettävästi helpompaa kuin esimerkiksi kustannuslaskennan opetuksessa. Kasveja voi haistella, maistella, kosketella, leikellä ja vaikkapa koputella.

Ammattiopisto Livian puutarhatalouden perustutkinnon pienryhmässä on huomattu, miten eri tavalla opiskelu on tehostanut oppimista ja asioiden muistamista. Oppimistilanteissa on mahdollisuus käyttää eri aisteja hyväksi edellä kuvatun mukaisesti. Puutarhaympäristössä on myös helppo tutustua kasveihin niiden autenttisessa ympäristössään.

Oppimista voi tukea tekemällä opittavista kasveista muistipelejä sekä yhdistämistehtävillä, joissa yhdistetään kasvit niiden nimiin. Myös kasviportfolion laatimisen on todettu parantavan oppimistuloksia.

Liikenneturvallisuuden opetus
WinNovassa on kiinnitetty myös huomiota siihen, miten eri tavalla oppivat voidaan ottaa huomioon normaalissa luokkaopetuksessa. Opeteltava aihe on tunnilla näkyvillä kalvolla, powerpointilla tai kirjassa. Samalla opettaja on selittänyt saman aiheen sanallisesti. Tekemällä oppivat on huomioitu niin, että samasta aiheesta on tehty paljon harjoituksia.

Liikenneturvallisuuden opetuksessa on kerätty opetettavia asioita powerpointille ja katsottu yhdessä internetistä aiheeseen liittyvää muuta materiaalia, esimerkiksi selvapeli.fi-sivustolta. Sen jälkeen asioista on keskusteltu ryhmässä ja syvennytty aiheeseen internetissä pareittain.

Liikenneturvallisuuteen kuuluu olennaisena osana myös liikennemerkkien tuntemus. Tiehallinnon internetsivuilta on käyty katsomassa liikennemerkkejä, jotka on heijastettu videotykillä valkokankaalle. Opettaja on selittänyt, mitä tärkeimmät liikennemerkit tarkoittavat ja niistä on voitu keskustella yhdessä.

Lopuksi opiskelijat ovat pelanneet muistipeliä liikennemerkkikorteilla. Opiskelijan on paitsi löydettävä samat liikennemerkit myös kerrottava, mitä ne tarkoittavat. Muuten peliä on pelattu normaalein muistipelisäännöin.