Kuka olen? -ryhmätoiminta

erityisopetusSalon seudun ammattiopistossa elämänhallinnan tukemisen ryhmätoiminta kulkee nimellä Kuka olen? Ryhmän tavoitteena on elämänhallinnan tuen lisäksi vertaistuen löytäminen omiin pulmatilanteisiin. Toisinaan jo se, kun opiskelija ymmärtää, että muillakin on samanlaisia ongelmia, auttaa sijoittamaan oman tilanteen oikeaan perspektiiviin ja saamaan kenties vinkkejä ongelmien ratkaisemiseksi vertaisryhmältä.

Kuka olen? -ryhmätoiminta on vapaaehtoista ja kuraattori ohjaa ryhmään asiakkaistaan ne, joiden hän kokee hyötyvän toiminnasta. Ryhmässä käsitellään materiaalien ja harjoitteiden avulla omaan elämäntilanteeseen liittyviä aiheita, antamaan ja saamaan palautetta muilta ryhmäläisiltä sekä kehittämään omia elämänhallintataitoja.

Ryhmässä käsiteltävät aiheet nousevat pääasiassa ryhmästä itsestään. Usein käsiteltävät aiheet liittyvät hyvinvointiin, taloudenhoitoon ja arkielämässä selviytymiseen. Kahden tunnin ryhmätapaamisia on kymmenen. Ryhmää järjestettäessä on syytä muistaa pitää ryhmäkoko riittävän pienenä: kymmenen osallistujaa lienee hyvä maksimimäärä.

Lisätietoja:
Salon seudun ammattiopisto
Mervi Leino, projektisuunnittelija
etunimi.sukunimi@sskky.fi