Olipa kerran verkkainen iltapäivä ja ryhmä lähihoitajaopiskelijoita. Päivä oli ollut kiireinen ja väsyttävä, ajatukset harhailivat joka suuntaan ja jokainen askel kohti englannin tuntia oli entistä raskaampi.
Opiskelijat istuivat alas ja erilaisten odotusten kanssa. Ohjeistus ei ollut valmistanut paljoakaan tarkemmin kuin lupaamalla, että “tehdään jotain todella vaikeaa ja ikävää.”
Opiskelijat eivät olleet arvanneet joutuvansa keskelle lääketieteellistä hätätilannetta. Auditorion salissa odotti koomaan vajonnut potilas, jolla on paha kakkostyypin diabetes eikä hän ole muistanut ottaa insuliiniaan. Taululla kellon ajastin tikittää alaspäin ja potilasta on aikaa pelastaa vain tunti.
Koulun kellarissa – jossa on tietenkin pimeää, kylmää, pelottavaa ja ahdistavaa – on tallella piilotettu annos hätäinsuliinia, joka pitää löytää lukitusta laatikosta. Laatikon avaamiseksi pitää ratkaista englannin kielitaitoa ja sosiaali- ja terveysalan integroitua ammattiopillista tietoa vaativat tehtävät. Valmisteluna kellariin on piilotettu neljälle ryhmälle omat vihjeet, lisätty pelottavaa taustamusiikkia ja poistettu sulaketaulusta valaistuksen sulake.
Opiskelijat lähtevät hämmentyneinä mutta innoissaan seikkailemaan pimeään kellariin etsimään vihjeitä. Valot eivät toimi kellarissa, mutta mukaan saadaan taskulamppu, potilastiedot ja tehtävä, joka ohjaa oikeille jäljille. Välillä alakerrasta kuuluu kirkumista ja hihkumista samassa suhteessa, mutta kaikki saavat löydettyä ratkaisut tehtäviin, löytävät lukitusta laatikosta insuliinikynän ja saavat siihen laskettua oikean annostuksen.
Osa opiskelijoista saa ohjausta oikeaan suuntaan tehtävien kanssa, varsinkin lääkelaskujen yksikkömuunnot ovat haastavia englanniksi.
Kaikki tulevat kellarista tunnin aikarajan sisällä ja potilas (ensihoidon elvytysnukke, koodinimi Pekka) saadaan pidettyä hengissä. Lopuksi on mahdollisuus reflektoida pelin kulkua, mitkä osat olivat vaikeimpia ja palkkioksi saadaan karkkia ammattimaisesta hengenpelastuksesta.
Mitä meillä tapahtuu?
Lounais-Hämeen koulutuskuntayhtymässä eli Forssan ammatti-instituutissa (FAI) on innostuttu pakopeleistä pedagogisena menetelmänä. Pelillisyys, vuorovaikutustaidot ja ns. kädet savessa –tekeminen ovat teemoja, jotka yhdistyvät fyysisissä pedagogisissa pakopeleissä.
Aloitetaan perusteista. Mitä pakopelit oikein ovat? “Pakopeli on yksinkertaisimmillaan kasa tehtäviä, joita pitää suorittaa, ja siellä kulkee mukana tarina, joka siivittää ja rytmittää peliä”, määrittelee pedagogisia pakopelejä tuottava Katariina Kovanen. Pakopeliä voi myös kutsua tosielämän seikkailupeliksi, jossa ryhmä yrittää löytää ratkaisun kokonaisuutta kannattelevaan tai eteenpäin vievään tarinaan. Lopun pako voi olla konkreettinen ulospääsy huoneesta, jossa tehtäviä on ratkottu, tai kuvainnollinen, jolloin tarinalle saadaan onnellinen loppu.
Pedagogiset pakopelit eroavat kaupallisista pakopeleistä siinä, että niissä on aina jokin pedagoginen tavoite. Pedagogisen pakopelin tärkein lähtökohta onkin määritellä pelin tavoite: Halutaanko sen avulla oppia uutta vai vahvistaa tiettyä taitoa? Toimiiko peli motivaattorina uuteen asiaan, osaamisen osoituksena, näyttönä tai kokeena? Haetaanko pelillä sittenkin enemmän ryhmäytymistä, vuorovaikutustaitojen harjoittelua tai ongelmanratkaisun terävöittämistä? Pedagogisen pakopelin varsinaisena sisältönä voivat olla mitkä tahansa aiheet oppiaineen tai alan sisällä tai eri alojen kesken. Esimerkiksi työturvallisuus, hygieniaosaaminen tai alan perusraaka-aineet, -materiaalit tai -työvälineet sopivat oivallisesti pakopelien sisällöiksi.
Miksi pakopelejä?
Pedagogiset pakopelit ovat yleistyneet räjähdysmäisesti viime vuosina. Mikä niissä oikein kiehtoo? Pedagogisia pakopelejä kouluttavan Joona Koirasen mukaan pakopelien voima piilee haasteissa, yhteisöllisyydessä, oivalluksissa, yllätyksissä, jännittävässä tarinassa, kokemuksellisuudessa ja flow-tilassa. Pakopelit haastavat pelaajat kokeilemaan taitojaan yhdessä, koska ne ovat ennen kaikkea ryhmäpelejä. Hyvässä pakopelissä tehtäviä ei pysty ratkomaan yksin – ei ainakaan annetussa ajassa – vaan kaikkien panosta tarvitaan. Pakopelitehtäviin eivät kuulu koulumaiset suorat tehtävänannot vaan pelaajien on keksittävä, miten ratkaisu löytyy. Lisäksi mukana on yleensä yllätyksiä, jotka voivat liittyä tarinan juoneen tai lukkojen takaa paljastuviin asioihin. Jännittävä tarina lisää uppoutumista ja auttaa pyrkimään kohti flow-tilaa, jolloin keskittyminen ei herpaannu ja annettu aika vain sujahtaa ohi. Ehdoton pakopelien valtti on kokemuksellisuus. Vaikka pakopelit voivat olla myös virtuaalisia tai fyysisen ja virtuaalisen pelin yhdistelmiä, usein varsinkin ammattikoulussa tärkeää on se, että tehtäviä pääsee ratkomaan konkreettisesti. Lisäksi pakopeleissä sisällöistä ja tehtävien ratkaisusta syntyy erilaisia kokemuksia kuin perinteisessä kouluoppimisessa, jolloin niihin syntyy vahvempi tunnejälki ja ne muistetaan todennäköisesti paremmin.
Omien pakopelikokeilujemme myötä olemme huomanneet, että suurin osa opiskelijoista syttyy pakopeleistä. Niissä pääsevät loistamaan erityyppiset ihmiset ja ne ovat vaihtelua muihin koulun tehtäviin. Mikä tärkeintä, pakopeleissä opiskelijat ovat aktiivisia toimijoita eikä pelkkiä passiivisia seuraajia. Kun pääsee itse toimimaan ja tekemään, tunne- ja muistijälki on paljon syvempi kuin pelkästään passiivisilla seuraajilla.
Miten pakopelaaminen on lähtenyt käyntiin?
Pakopeleissä oppiminen tapahtuu Koirasen mukaan tarinan, tehtävien ja pelin jälkeisen purkukeskustelun kautta. Tarina itsessään voi haastaa vaikkapa eläytymään jonkin alan ammattilaisen rooliin (esim. vaikkapa kotihoitoon sijoittuvat pakopelit, joissa tehtäviä ratkotaan lähihoitajana). Tehtävissä puolestaan voi saada uutta tietoa sovellettavaksi, niissä voidaan kerrata opittua tai ne voivat toimia työtehtävien simulaatioina. Olipa pakopeliin valittu millaiset tehtävät tahansa, tärkeintä on pelin jälkeinen purkukeskustelu. Siinä on hyvä antaa ensin pelaajien jakaa omia tuntojaan ja sitten johdattaa keskustelua toivottuun suuntaan, kuten vaikkapa pelin sisältöihin ja mitä niistä opittiin tai siihen, mitä taitoja pelin ratkaiseminen vaatii.
Pakopelejä voi hyödyntää niinkin, että opiskelijat suunnittelevat itse kokonaisen pakopelin. Oppilaitoksessamme on useana vuonna avoimien ovien päivänä ollut esimerkiksi merkonomiopiskelijoiden suunnittelema pakopeli, jossa on tehty alaa tutuksi. Toinen vaihtoehto on se, että ryhmät suunnittelevat peliin kukin yhden tehtävän, joista opettaja koostaa sitten koko luokan pelattavaksi yhden kokonaisen pelin.
Faissa on vuoden ajan testattu pakopelien konseptia opiskelijoiden ja henkilökunnan kanssa. Kielten kursseilla opiskelijat ovat availleet lukittuja mysteerilaatikoita apunaan vain ryhmätyötaidot, päättelykyky ja englannin osaaminen. Kokeilijoiksi on päätynyt tekniikan ja liikenteen, liiketoiminnan sekä sosiaali- ja terveysalan opiskelijoita. Alkavana lukuvuonna on tavoitteena, että pakollisilla englannin kursseilla kaikki opiskelijaryhmät altistuisivat pelilliselle pedagogiikalle. Kuolleen miljonäärin mysteeri on vienyt opiskelijoita myös koulun kansainvälisyyden valmennusleireillä ryhmätyöskentelyn, kulttuuritiedon ja kosmisen kauhun kylmään ytimeen.
Syksyllä 2021 koko Fain henkilökunta päätyi yhteiseen pakopeliin, jossa osallistujia oli lähes 200. Tiimirakenteeseen siirtynyt henkilökunta pääsi lujittamaan jäsenyyttä omaan tiimiin sekä piilo-opetusohjelman tavoitteiden mukaisesti tutustumaan muiden tiimien työhön ja toimintaan toiminnallisilla tehtävillä. Yksi piilotavoitteista oli myös tutustuttaa opetus- ja ohjaushenkilöstöä pakopelien opetuksellisiin mahdollisuuksiin.
Tällä hetkellä työn alla on syksyksi aloittavien opiskelijoiden ryhmäyttämiseen ja koulun käytänteisiin tutustuttamiseksi True Fai-amis -työnimellä kulkeva pakopeli. Kantavana ajatuksena on, että juurivalmistuneiden opiskelijoiden ryhmä on jättänyt mysteerilaatikon uusille ammattikoululaisille. Testatakseen, onko uusista opiskelijoista todellisiksi ammattikoululaisiksi, he ovat piilottaneet ja lukinneet laatikon. Jokaisella ryhmällä on 45 minuuttia aikaa ratkaista arvoitus tai heidän tulevaisuutensa on vaakalaudalla… Pelin tiimellyksessä opiskelijat pääsevät testaamaan, ovatko ammattikoulun keskeiset käsitteet kuten osaamispiste, hoks ja koulutussopimus jo tuttuja, miten hyvin järjestyssäännöt ovat hallussa sekä keneltä pyytää apua esimerkiksi opintotuki- tai koulumatkatukihakemuksen kanssa.
Miten tästä eteenpäin?
Faktahan on se, että vaikka kuinka lähtisi pienesti liikkeelle, pakopelin rakentaminen vaatii aikaa ja näpräämistä – koneella tai käsin. Siksi on tärkeää valita pakopelin sisältö tarkkaan ja mieluiten alkaa rakentaa peliä yhdessä työkaverin kanssa. Kevään aikana olemme pitäneet opetushenkilökunnalle pakopelityöpajoja, joissa olemme auttaneet opettajia omien pakopelien suunnittelussa alkuun. Toivottavasti ensi lukuvuoden aikana pakopelit jalkautuvat meidän ytojen keskuudesta myös ammattialoille.
Kirjoittajat: Forssan ammatti-instituutin äidinkielenopettaja Anu Kaseva ja kieltenopettaja Lauri Karvonen