Äidinkielen kurssilla tehtiin pitchauksia ABB:n ACS580-vakiotaajuusmuuntajasta Vaasan lyseon lukiossa

Olimme tänään 17 D-luokan kanssa kuuntelemassa luentoa K-juhlasalissa. Luento oli äidinkielten opettajien aineenopettajien yritysvierailu, joka oli osa Vaasan lyseon lukion ja ABB:n kanssa LukioTEKO-hankkeessa tehtyä yhteistyötä. Luennon pitivät Noora ja Heidi, ja yhdessä he kertoivat ABB:stä ja sen toiminnasta. Luennolla sai paljon uutta hyödyllistä tietoa, joista on apua tulevaisuudessa, kun alkaa miettimään omaa uraansa. Ja vaikka ei tähtäisikään ABB:n kaltaiselle alalle, oli luennosta hyötyä.

Luennolla kerrottiin siitä, mihin ABB pyrkii ja miten se toimii. Luentoa oli kiinnostava seurata Powerpoint-diojen kautta. Noora ja Heidi puhuivat myös hyvin selkeästi ja ymmärrettävästi, että nuorten lukiolaisten olisi helppo ymmärtää heidän asiansa. He myös kannustivat nuoria innokkaasti ja saivat ainakin minun kohdallani kiinnostuksen ABB:n toimintaan kasvamaan.
Luennon jälkeen siirryimme äidinkielen luokkaan ja saimme mielenkiintoisen tehtävän tehtäväksemme. Meidän tuli suunnitella puhe ABB:n kehittelemästä vakiotaajuusmuuttajasta ACS580. Ohjeet olivat melko simppelit ja toteutuksen sai suunnitella aivan itse. Puheet laitettiin aluilleen sillä tunnilla, ja niitä sai jatkaa sitten kotona. Seuraavalla tunnilla puheen tuli olla valmis esitettäväksi koko ryhmälle.

Ennen puheen tekemistä meillä ei ollut aavistustakaan, mikä vakiotaajuusmuuttaja on, mutta puhetta tehdessä opimme paljon uutta.
Aloitimme myyntipuheen teon suunnittelemalla. Mietimme, mikä vetoaisi yleisöön parhaiten ja tulimme siihen tulokseen, että ilmastonmuutos koskettaa meitä kaikkia. Ja koska vakiotaajuusmuuttaja säästää niin paljon energiaa, niin päätimme rakentaa puheen ilmastonmuutoksen ympärille ja ottaa tuotteen ympäristöystävällisyyden myyntivaltiksi. Emme kuitenkaan halunneet tehdä pelkästään Power Pointia, vaan halusimme herättää ensiksi mielenkiinnon ja vedota tunteisiin. Siksipä teimme videon, jonka näytimme myyntipuheen alkuun. Siitä on hyvä jatkaa itse puheeseen.

Kurssi toteutettiin, jotta voisimme kehittää puheenkirjoitus- ja esittämistaitojamme. Puheen tekeminen auttoi meitä ymmärtämään, että tulevaisuudessa työelämässäkin todennäköisesti tulee samankaltaisia tilanteita vastaan ja on hyvä harjoitella näitä taitoja etukäteen.

Pieni työelämäoivallus tuli siinä, kun kerrottiin, että työelämässä tehdään paljon puheita. Tämä selittää, miksi lukiossa ja yläasteella pidetään jonkin verran puheita diaesitysten avulla.

Oppimiskokonaisuus oli ajatuksia herättävä ja auttoi ymmärtämään, kuinka tärkeitä puheviestintätaidot ovat tulevaisuudessa etenkin työelämän kannalta. Puheen pitäminen näinkin vieraasta aiheesta kuin taajuusmuuttaja, antoi varmuutta tiedonhankintaan ja kokonaisuudessa puheenpitämiseen oman mukavuusalueen ulkopuolelta. ABB ja yleisesti koko teollisuudenala tuli tutummaksi ja se muuttui varteenotettavaksi vaihtoehdoksi tulevaisuuden työpaikaksi.

Emilia, Pipsa, Roosa, Jessica, Minna, Jere, Matias, Annina ja Wilma, Vaasan lyseon lukio.