Sammon keskuslukion yrittäjyyskurssilaisten kokemaa

bj2a9700

Koulumme Sammon keskuslukio järjesti vuoden kolmannessa jaksossa yrittäjyyskurssin, jonka tarkoituksena oli tutustuttaa nuoria yrittäjyyden maailmaan ja opettaa samalla vastuuta ja ryhmätyötaitoja. Kurssilla teimme yhteistyötä oikean yrityksen kanssa ja tänä vuonna tehtävänannon laati Pirkanmaan osuuskauppa. Kurssin aloitus tapahtui Koivistonkylän Prismalla, jossa yhteyshenkilömme Sanna Öster esitteli tehtävämme nimellä ”Case Pirkanmaa”. Tehtäväanto oli selkeä ja yksinkertainen: Kuinka saada lisää nuoria asiakasomistajia Pirkanmaan osuuskaupalle?

Koululla jakauduimme ryhmiin ja sovimme yhteiset pelisäännöt. Poissaoloja tulisi välttää ja jokaisen ryhmäläisen täytyy osallistua työntekoon yhtä suurella työpanoksella. Meille kuitenkin painotettiin, että työnteko olisi vapaata, kunhan työ edistyy toivottuun tahtiin.

Ensimmäisten tuntien aikana ryhmät pääsivät vauhtiin ja töiden perusteet alkoivat muodostua. Jokainen ryhmä loi oman lähestymistavan tutkimuskysymystä koskien ja kurssin edistyessä ryhmien työskentely muuttui määrätietoisemmaksi ja tehokkaammaksi.

Kurssin aikana kävimme tutustumassa Tampereen Proakatemiaan, jossa saimme perusteellisen esittelyn koulun toiminnasta ja periaatteista. Proakatemian motivoituneet opiskelijat onnistuivat herättämään mielenkiinnon monissa kurssilaisissa ja vierailu oli ehdottomasti hyvä lisä kurssin aihepiiriin. Kurssillamme kävi myös yrittäjä Nina Rinne kertomassa urastaan ja vastaamassa meidän esittämiin kysymyksiin. Esitys oli monipuolinen ja toi hyvin esiin yrittäjyyden hyvät ja huonot puolet.

Kurssin loppusessio pidettiin samaisessa Prismassa mistä kurssi alkoi. Loppusession ideana oli esitellä kurssin aikana tehdyt työt Pirkanmaan osuuskaupan edustajille ja samalla nähdä mitä muut ryhmät olivat saaneet aikaan. Ryhmät esittelivät työt yksi kerrallaan ja esityksen jälkeen Pirkanmaan osuuskaupan edustajat kyselivät kysymyksiä ja antoivat palautteen lopullisesta työstä.

Kaiken kaikkiaan kurssin sisältö oli toimiva. Kurssi opetti ennen kaikkea vastuuta ja ryhmätyötaitoja, sekä esiintymään vieraille ihmisille. Kurssilla pääsi hyödyntämään monenlaisia taitoja ja töiden teossa sai käyttää vapaasti luovuutta, joka mahdollisti jokaisen työn persoonallisuuden ja kiinnostavuuden. Myös kurssin aikana olleet vierailut ja vierailijat toivat kurssiin mukavan lisän ja toimivat kivana vaihteluna töiden tekoon.

bj2a9665-copy