Suomen Pankin johtokunnan varapuheenjohtaja Marja Nykänen etävierailulla Vaasan lyseon lukiossa

Suomen Pankin johtokunnan varapuheenjohtaja Marja Nykänen etävierailulla Vaasan lyseon lukiossa

Suomen Pankin johtokunnan varapuheenjohtaja Marja Nykänen vieraili 14.1.2021 Vaasan Lyseon lukiossa ajan hengen mukaisesti etäyhteyksien kautta. Vierailu oli osa Lukion työelämäkumppanit -hankkeessa kehitettyä Opintopolku kauppatieteisiin Vaasan yliopistoon –kokonaisuutta. Etävierailun ja keskustelutilaisuuden tavoitteena oli avata Suomen Pankin johtokunnan varapuheenjohtajan työtä ja urapolkua sekä talouteen liittyviä ajankohtaisia asioita. Opiskelijat osallistuivat tilaisuuden valmisteluun keräämällä kysymyksiä Marjo Nykäselle ja juontamalla tilaisuuden. Tällä vierailulla olivat mukana kaikki toisen vuoden opiskelijat opettajineen.

Reilun tunnin vierailun aikana kuulimme Suomen Pankin toiminnasta, minkä lisäksi olimme valmistelleet ajankohtaisia talousaiheisia kysymyksiä, joista kävimmekin antoisaa keskustelua. Ennen kuin pääsimme ajankohtaisten kysymysten kimppuun, Marja Nykänen alusti Suomen Pankin toiminnasta ja sen tehtävistä, sekä omista vastuualueistaan. Hän kertoi myös siitä, millaiset koulutukset suomenpankkilaisilla perinteisesti on. Monet ovat jo korkeakouluvaiheessa suuntautuneet talouteen. Yleisimmät korkeakoulututkinnot ovat kauppa- tai valtiotieteiden maisterin tutkinnot, mutta myös oikeustieteiden opiskelusta on hyötyä, sillä talousmaailmassa tarvitaan juridistakin osaamista.

Kysymykset koskivat niin nuorten oman talouden hallintaa, sijoittamista, kuin maailmantalouttakin. Saimme käytännönläheisiä vinkkejä myös kaikkien nuorten omaan elämään keskustellessamme opintolainalla sijoittamisesta: saattaa kuulostaa hyvältä, mutta siinäkin piilee riski. Talousasiat saattavat monista tuntua vaikeilta ja monimutkaisilta, mutta tämänkaltaiset esimerkit kytkettynä meidän jokapäiväiseen elämäämme tuovat talousasiat huomattavasti lähemmäs meitä. Saimme kuulla myös Nykäsen omista vastuualueista Suomen Pankissa, sekä hänen tavallisista työpäivistään, jotka vaikuttavat kiireisiltä kokouksineen ja tapaamisineen.

Vierailusta jäi erityisesti työelämän näkökulmasta käteen paljonkin, mutta ehkä ennen kaikkea se, että opiskelu kannattaa aina. Nykänen mainitsi itse katuvansa sitä, ettei aikoinaan opiskellut enempää talousasioita, vaikkei hänen juristitaustastaan varsinaista haittaakaan ole ollut urallaan. Olen varma, että moni jatko-opintoja miettivä nuori jakaa saman näkemyksen opiskelujen hyödyllisyydestä Marja Nykäsen kanssa.

Teksti: Frans Koivula

Kuvat: Mika Jokiaho

Comments are closed.