Kaupunginarkkitehti vierailulla KU2-kurssilla

Kaupunginarkkitehti vierailulla KU2-kurssilla

 

Kuvataidekurssi Ku2 käsittelee rakennettua ympäristöä, arkkitehtuuria ja ympäristötaidetta. Alkuperäisenä ajatuksena koko tähän työelämahankkeeseen lähtemisellä olikin juuri tämä aihealue. Porin kaupunki oli julkistanut arkkitehtuurikilpailun museo-ja kulttuurialan julkisen rakennuksen suunnittelukilpailun. Rakennuksen paikka olisi Porin Lyseon viereinen kortteli. Vielä kun kävi niin että kilpailun voitti minulle tuttu arkkitehti, ajattelin tämän olevan loistava tilaisuus!

Otinkin yhteyttä kaupunkisuunnittelutoimistoon, jotta saisimme arkkitehdin vierailulle esittelemään arkkitehdin työtä, kaupungin kaavoitusta ja arkkitehtuurikilpalujen toteuttamista. Myöhemmin olisi tarkoitus seurata rakennusprojektia, haastatella kilpailun voittanutta arkkitehtia rakennuksen eri vaiheissa. Samalla olisi ollut ajatuksena tutustua paikan päällä eri työvaiheisiin ja eri ammattiryhmiin jotka työskentelevät rakennuksella.

Aika nopeasti minulle valkeni että vaikka kilpailu pidettiin, rakentamisen aikataulusta ei olisi mitään varmuutta. Ja nyt tämä koronapandemia pisti kaikki aikataulut uusiksi.. Jokatapauksessa tässä oli paljon aineksia arkkitehtuurista.

Kaupunkisuunnittelutoimistosta saapuikin kaupunginarkkitehti Pentti Klemetti joka esitteli meille arkkitehdin työnkuvaa laajasti. Hän esitteli Arkkitehtuurikilpailuun osallistuneita palkittuja piirustuksia, avasi niiden näkökulmia ja visuaalisia ratkaisuja. Hän kertoi myös päätöksenteon prosesseja ja kertoi kaupunkilaisten mahdollisuuksista vaikuttaa kaupunkikuvaan ja kaavoitukseen. Päätöksenteon  tulee olla mahdollisimman läpinäkyvää ja demokraattista.

 

Kaupunkisuunnittelulla on meneillään arkkitehtuurikilpailua paljon suurempi projekti, joka koskee Porin  kaupungin tulvasuojelua. Siinä Kokemäenjoen sivu-uoman paikkaa muutetaan, jotta mahdollisten ja todennäköisten tulvien vahingot jäisivät mahdollisimman pieniksi. Tässä työssä akkitehdit työskentelevät yhdessä tiiminä muiden asiantuntijoiden kanssa. Työ koskee maankäyttöä, asutusta ja geologiaa, ja vaikuttaa monen porilaisen elämään.

Pentti Klemetti kertoi myös arkkitehdin opinnoista ja erilaisista työnkuvista. Suuri osahan arkkitehdeista toimii yrittäjinä ja osakkainen erilaisissa suunnittelutoimistoissa. Vain osa työllistyy kaupunkisuunnitteluun virkamiehiksi.

Liisa Punkari, Kuvataiteen opettaja, Porin Lyseon koulu ja lukio

Comments are closed.