Vaasan lyseon lukion opiskelijoita Japanin teknologialeirikoulussa Toyamassa ja Tokiossa

Vaasan lyseon lukion opiskelijoita Japanin teknologialeirikoulussa Toyamassa ja Tokiossa

Oli marraskuinen aamupäivä, kun kuusitoista virkeää lyseon lukion opiskelijaa sekä kaksi opettajaa kokoontuivat Vaasan lentoasemalla matkalaukkuineen. Tunnelma oli korkealla, sillä joukkoa odotti ainutlaatuinen matka kaukaiseen maahan, joka tunnetaan myös teknologian edelläkävijänä. Kyseessä on siis Japani, ja erilaisista syistä mukaan läheneitä opiskelijoita yhdisti kiinnostus nousevan auringon maan moninaiseen kulttuuriin.

Teknologialeirikouluna tunnettu, toista kertaa Vaasan lyseon lukiossa järjestettävä matka sisälsi neljän päivän tutustumisen Toyaman kaupunkiin Japanin länsirannikolla, sekä viikonlopun Tokion suurkaupungissa. Tavoitteena olisi nähdä käytännössä japanilaista työelämää sekä koulunkäyntiä, ja saada maistiainen Japanin omalaatuisesta kulttuurista.

Kun väsyttävä lentomatka maailman toiselle puolelle oli vihdoin ohitse, oli lähes välittömästi huomattavissa, kuinka matkaa valmistanut japanin kielen ja kulttuurin kurssi tuli tarpeeseen. Englannillakin pärjäsi mainiosti, mutta huomattavissa oli, kuinka ilahtuneita japanilaiset olivat, kun osasimme käyttää asioidessa heidän omaa äidinkieltään. Myös leirikoululaisille oli ollut hyödyksi opiskella kulttuurin perusteet, sillä suomalaisena olisi muuten ollut täysin hukassa vieraassa maassa, jossa kumartaminen on tilanteessa kuin tilanteessa kohteliasta ja jonottaminen junavaunuihin välttämätöntä.

Matkalle vaadittiin käytäväksi myös fysiikan toinen kurssi, joka valmisti opiskelijat leirikoulun teemaan – teknologiaan. Toyamassa tehtävä Wärtsilän vierailu avasi opiskelijoiden silmiä siitä, miten maailmanlaajuinen yritys oli todella kyseessä. Ensin tutustuttiin Wärtsilän toimintaan ylipäänsä ja sitten pääsimme mielenkiintoiselle tehdaskierrokselle. Japanilainen työmoraali vaikutti olevan korkealla – tarkkaa sekä huolellista työtä arvostettiin. Työntekijät olivat todella innostuneita omasta ammatistaan ja työilmapiiri vaikutti olevan paras mahdollinen.

Tehdasvierailun jälkeen suuntana olivat Hongon ja Imizun teknologiakampukset, joilla pääsimme tutustumaan ikäisiimme japanilaisiin nuoriin sekä japanilaisen koulun toimintaan. Halukkaat saivat maistaa perinteistä koululounasta – riisiä currykastikkeella vihreän teen kera – ja me suomalaiset opiskelijat kyllä saamme olla kiitollisia siitä, että meidän ei tarvitse syöttää kolikoita automaattiin saadaksemme maksullisen lounaan päivittäin.

Ennen lähtöämme Tokion suurkaupunkiin saimme kokea perinteistä japanilaista kauneuttaa Shirakawan maailmanperintökohteessa. Kirjava ruska teki vuoristomaisemista kuvankauniin ja historiallinen kylä sai kiinnostumaan valtion menneisyydestä. Näky sai pohtimaan, kuinka japanilaisten todella täytyi kunnioittaa luontoa ja arvostaa omaa historiansa.

Hieman haikein mielin Toyama jäätettiin taakse, mutta innokkaana odotimme matkan kruunaavaa viikonloppua Tokion miljoonakaupungissa. Kulttuurielämystä syvensivät Tokion keskustaan säilytetyt viihtyisät puistot ja temppelialueet, ja niitä vastoin pääsimme kokemaan suurkaupungin ruuhkaisat kauppakadut. Toiveitamme kuultiin ja saimme vaikuttaa siihen, mitä mahdollisesti voisimme tehdä mahdollisuuksien kaupungissa. Kahden päivän aikana emme kuitenkaan löytäneet tarpeeksi aikaa, jotta olisimme saaneet kaikki haluamamme paikat tutkittua.

Lopulta kuitenkin olimme kylläisiä kaikesta kokemastamme ja pitkällä paluumatkalla takaisin kylmään Suomeen saimme sulatella kaikkea näkemäämme. Saman kaltaisiin avartaviin matkoihin on aina vaikea varautua, mutta oli huikeaa kerätä ikimuistoisia kokemuksia sekä kulttuuriosaamista. Leirikoulusta varmasti oli jokaiselle opiskelijalle jonkinmoista hyötyä tulevaisuutta ajatellen – ja kuka tietää, jos sieltä löytää itsensä vielä uudestaan muutamankin vuoden päästä.

Teksti ja kuva: Sanni Lassila

Comments are closed.