Vaasassa tutustuttiin kirkkoon ja seurakuntaan työpaikkana Lukion työelämäkumppanit -luennolla

Vaasassa tutustuttiin kirkkoon ja seurakuntaan työpaikkana Lukion työelämäkumppanit -luennolla

Torstai 29.8 menimme Maailmanlaajuinen kristinusko -kurssilaisten kanssa kuuntelemaan Lukion työelämäkumppanit -luentoa erilaisita ammateista kirkossa ja seurakunnassa. Luennon paikkana oli koulume vieressä oleva Vaasan kirkko. Omista urapoluistaan ja töistään seurakunnassa meille kertoivat urkuriopiskelija Jimi Järvinen sekä teologiopiskelija Tuukka Kiukkonen. He kertoivat paljon omista kokemuksistaan ja siitä, miksi ja miten he olivat päätyneet tähän työhön.

Jimi Järvinen kertoi työaikojensa olevan vaihtelevia messujen ja juhlatilaisuuksien mukaan. Hän sanoo papin työn olevan enemmänkin kutsumustyö. Tarkoittaen tällä sitä, että työtä tehdään työn takia eikä niinkään esimerkiksi palkan.

Tuukka Kiukkonen kertoi yhdeksi parhaaksi osuudeksi työssään olevan ihmisten auttaminen ja tukeminen vaikeissakin tilanteissa. Myös ihmisten jokaisen elämän vaiheen seuraaminen, kastajaisista hautajaisiin, olevan hyvin palkitsevaa.

Lopussa Jimi Järvinen soitti meille muutaman kappaleen uruilla. Silloin minulle konkretisoitui se, kuinka taitavasti hän osasi soittaa urkuja. Tämä oli hyvä lisä luentoon. Kaikilla oli tämän jälkeen mahdollisuus koittaa soittaa urkuja. Kukaan oppilaista ei rohkennut, mutta musiikinopettaja halusi koittaa ja oli aika hyväkin siinä.

Teksti: Emma Pekkala

Kuvat: Karoliina Saharinen

Comments are closed.