Superpäivät WSOY:lla

Superpäivät WSOY:lla

Turun Luostarivuoren Lyseon lukion yksi Lukion työelämäkumppanit -hankkeen yhteistyökumppani on WSOY. Yhteyshenkilömme, kotimaisen kirjallisuuden kustantajan Anna-Riikka Carlsonin johdolla vietin kaksi antoisaa opettajan työelämään kuuluvaa varjostuspäivää, ensimmäisen huhtikuisena kiirastorstaina ja toisen toukokuun loppupuolen kesän lupailujen tunnelmissa.

Heti ensimmäinen tutustumispäivä opetti opettajalle paljon uutta kustannusalasta, sen monimuotoisuudesta ja eri alojen taitavista ammattilaisista. Anna-Riikan vetämässä palaverissa käytiin läpi kotimaisen kirjallisuuden syksyn julkaisujen aikatauluja. Kirjojen kannet ja niiden taustalla tehtävä työ aukeavat äidinkielen ja kirjallisuuden opettajallekin nyt aivan uudella tavalla. Johnny Knigan puolelta Timo Ernamo pohti hyvän suomentajan merkitystä. Hän painotti suomen kielen rekisterin hallintaa kirjoja käännettäessä.

Toiseen varjostuspäivääni Anna-Riikka oli järjestänyt päivääni lisää tapaamisia. Toimitusjohtaja Timo Julkunen kertoi paitsi WSOY:n perustajan Werner Söderströmin arvoista ja päämääristä myös 2010-luvun lopun ajatuksista ja tavoitteista. Kiinnostavaa oli huomata, kuinka samanlaisia toiveita on isolla firmalla kuin yleissivistävällä lukiollakin.

Päivä vilisi lisää upeita ihmisiä ja kertakaikkisen antoisia keskusteluja. Käännöskirjallisuuden kustantaja Leena Balme, lasten- ja nuortenkirjallisuuden kustantaja Paula Halkola, markkinointi ja viestintäpäällikkö Satu-Maria Rastas ja äänikirjojen ja sähköisen kirjallisuuden tuottaja Liisa Riste huokuivat rakkautta kirjoihin ja kirjallisuuteen. Heitä kuunnellessani ihmettelin toistuvasti, miten jokaisesta välittyy into oman työn tekemisestä.

Lähdin Lönkalta kotimatkalle pää pyörällä. Mielessäni vilisivät innostuneiden södikkalaisten monet yhteistyöideat. Ensi syksynä aloitamme yhteistyön ainakin äidinkielen ja kirjallisuuden kurssilaisten kanssa nykykirjallisuuden näkökulmasta. Siitä tavoitteena on jatkaa kuvataiteeseen, kieliin ja edelleen muihin oppiaineisiin.

Kiitos Anna-Riikka ja WSOY! Malttamattomana odotan syksyä!

Marjo Haapatie

Luostarivuoren Lyseon lukio, Turku

Comments are closed.