Ensimmäiset askeleet

Ensimmäiset askeleet

Ensimmäisestä tapaamisesta on kulunut kuukauden verran ja kaikki se into, mikä minuun istuutui, tuntuu näivettyvän, eikä tämä helmikuun räntäsade mitenkään tunnu intoa nostattavalta. Kollegani kanssa olemme vaihtaneet ajatuksia ja pallotelleet kaikkea päässä pyörivää. Osa ajatuksista ja ideoista ovat unelmia ja varmaankin todellisuuden tuolla puolen, toiset välähdykset taas tuntuvat realistisilta, toteutuskelposilta ja todellisilta.
Jollain tapaa tuntuu, että asia pyörii päässä, vaikkei tunnut löytyvän aikaa lapion varteen tarttumiseksi. Varsinainen tekeminen siirtyy koko ajan jonnekin hamaan tulevaisuuteen, kun aikaa kuluu ajatusten kokoamiseen ja muun muassa lomakkeiden oikeaoppiseen täyttämiseen.
Suurimpana esteenä tuntuu omalla kohdallani olevan se tunteiden vuoristorata, joka syö voimavarat ihan loppuun. Vaunu nousee hitaasti kohti korkeuksia, toiveikkaana. Ylös päästyä maisemat ovat hienot ja voimaantumisen tunne mahtava, kun tajuaa keksineensä jotain, millä todellakin päästään eteenpäin. Näitä juttuja ovat kaikki ideat siitä, mitä voisi tehdä ja kenen kanssa. Yhtäkkiä vaunu nytkähtää sen viimeisen nyppylän yli jatkaakseen vapaapudotuksena pohjaakin pohjemmalle. Jokainen ääneen lausuttu ja hetkessä loistavalta tuntunut ajatuksen- tai ideanpoikanen murenee tuulessa lentäväksi tomuksi, kun sitä peilaa lukion arkipäivään. Me olemme sidottuja lukujärjestykseen, kellonaikoihin, opetussuunnitelmaan ja arjen kiireeseen. Kaikki tuntuu vain työläältä ja mahdottomalta, kuin takoisi pyöreää palikkaa kulmikkaaseen reikään.
Onneksi olimme sopineet tapaamisen projektia hyppysissään pitävän tyypin kanssa. Kun sai ääneen päivittää olojaan ja lausua ilmoille pelkonsa, epäluulonsa ja uskonmenetyksensä. Kun toinen osapuoli ei vähätellyt eikä väheksynyt, vaan kuunteli ja ymmärsi. Mutta ei luovuttanut. Uskoi, että me kyllä tämän hoidamme.
Ja tapaamisen päätteeksi oli todettava, että tunteiden ailahtelun sekä uskonpuutteen syömät voimat olivat palautuneet. Jopa niin, että huomasi hymyilevänsä tätä projektia ajatellessaan.​
Marikki Sjöström
Katedralskolan i Åbo
Comments are closed.