Jännittäminen on osa elämää

Jännittäminen on osa elämää

”Valitse kortti, joka kuvaa oloasi jännittyneenä.
Mikä kortti kuvaa oloasi silloin, kun jännittäminen ei enää haittaa sinua?”

Jännittäminen on erittäin yleistä; joka kolmas meistä pelkää sosiaalisia tilanteita tai esiintymistä ainakin joskus. Arviolta kymmenellä prosentilla opiskelijoista jännittäminen häiritsee opintojen suorittamista. Kun edessä on itselle haastava tilanne, on jännittäminen täysin normaalia. Jännittämistä ei pitäisikään hävetä tai kieltää. Jännittämisen hyväksyminen auttaa sietämään sitä.

Turun Suomalaisen yhteiskoulun lukiossa järjestettiin 1. jaksossa Jännittäminen osana elämää -kurssi lukiolaisille, jotka kärsivät sosiaalisesta jännittämisestä.

Kurssilla tutustuttiin omaan jännittämishistoriaan, harjoiteltiin toimivia jännittämisen hallintakeinoja ja tehtiin erilaisia rentoutus- ja altistusharjoituksia. Ryhmä tapasi kerran viikossa, yhteensä 7 kertaa.

”Ryhmän kanssa oli mukava työskennellä, kun sekä opettaja että ryhmän jäsenet oppivat toisiltaan ja saivat uusia oivalluksia. Kun jännittämiseen tutustuu ja menee ’pelkoja päin’, häiritsevä jännittäminen vähenee ja pikkuhiljaa kynnys esiintyä tai olla huomion keskipisteenä madaltuu”, kertoo kurssin kehittäjä, psykologian lehtori Anu Lampinen.

”On kaksi tapaa nähdä kynnys: se joko erottaa tai yhdistää. Hänelle, jolle kynnys erottaa, voi olla tosi koettelemus astua sen yli. Kynnys ikään kuin uhkaa onnistumista.

Mutta kynnyksen voi nähdä myös näin: kynnys yhdistää kaksi erillistä tilaa – tilannetta. Hän joka ei ylitä kynnystä, jää edelliseen tilaan. Hänellä, joka astuu toiselle puolelle, on mahdollisuus kokea jotain uutta.”Liisa Sillanpää-Aho

Kirjoittaja: Anu Lampinen, psykologian lehtori, TSYK

Comments are closed.