Browsed by
Kuukausi: huhtikuu 2020

Entistä enemmän yhteisöllisyyttä Puolalanmäkeen – huoltajat mukana pohtimassa nuoren jaksamista

Entistä enemmän yhteisöllisyyttä Puolalanmäkeen – huoltajat mukana pohtimassa nuoren jaksamista

Puolalanmäen lukiossa Turussa hyvinvoinnin pohtiminen on nostanut esiin kysymyksen, millaista toimintaa opiskelijoiden hyvinvoinnin lisäämiseksi kaivattaisiin juuri meillä. Tekemistä opiskelijoilla on paljon, ja lisäkursseille ei monella ole mahdollisuutta eikä voimia lähteä, vaikka kiinnostusta vielä olisikin. Näin ollen keväällä 2019 kysyimme hankkeen toimintona kaikilta opiskelijoilta mielipidettä siitä, mitä opiskelijat kaipaavat lukiolta, jotta heidän hyvinvointinsa paranisi. Vastauksia saatiin kaikkiaan 225 kappaletta, ja yhdeksi teemaksi, jota toivottiin enemmän, nousi yhteisöllisyyden lisääminen. Samanlaista toivetta nousi vanhempien puolesta, ja se valikoituikin lopulta lukiomme teemaksi Erityisesti lukiossa…

Read More Read More

Ryhmänohjaus oppimaan oppimisen tukena

Ryhmänohjaus oppimaan oppimisen tukena

Turun klassillisessa lukiossa koulukohtaisen osahankkeemme tavoitteena on ollut kehittää oppimista palvelevia sisältöjä, jotka ryhmänohjaustuokioiden kautta tavoittavat kaikki opiskelijat ilman, että opiskelijan tarvitsee hakeutua erilliseen pajaan koulupäivän päätteeksi. Koska pilotoimme hanketta ensimmäistä kertaa, ovat koulumme kaikki vuositasot saaneet ryhmänohjauksiinsa samat sisällöt. Jatkossa nämä on tarkoitus kohdentaa 1. vuositason opiskelijoille. Ajatuksena hankkeessamme on aktivoida opiskelijoita oman oppimisensa toteuttajina. Pyrkimyksenä on nostaa tietoisuuteen erilaisia oppimisen keinoja ja opiskelutekniikoita. Koemme tärkeänä tuoda esille opiskelijan omia vaikutusmahdollisuuksia oppimisprosessissa ja muistuttaa opiskelijoita siitä, että oppimiseen liittyviä…

Read More Read More