Ajankohtaista, Kehittäminen, Yleinen

Päätimme aloittaa syksyyn orientoitumisen tällä kertaa kirjaamalla syksyn tehtäviä yksitellen muistilapuille. Kirjoitimme projektipäällikkö Kilpisen kanssa kynä sauhuten lappuja ja kohottelimme kulmiamme toistemme kasvaville lappupinoille. Viimein aloimme purkaa ja ryhmitellä eteemme syntyneitä pinoja.

Ihan ensimmäisenä oli ilo huomata, että kesälomasta huolimatta mieliimme oli painunut pääosin ihan samoja juttuja. Kun lajittelu ja ryhmittely jatkui, ilo alkoi pienoisesti hiipumaan. Viimeistään aikataulutusvaiheessa nimittäin kävi selväksi, että jo seuraava neliviikkoinen tulee olemaan melkoista haippakkaa pelkästään tämän hankkeen kehittämistehtävissä.

Tältä se nyt kuitenkin näyttää. AAVA-hankkeen syksyn tärkeimmät kehittämistehtävät aikataulutettuina ja vastuittain jaettuna. Tervetuloa syksy!

– projektikoordinaattori Salonen

Ajankohtaista

 

Aava-workshopissa hiottiin yhteistä tarjotinta

Ajatuksia hankkeen sopimusmallia kehittäneestä workshopista 20.4.2016

 

Aava-hankkeen toimijat kokoontuivat huhtikuun lopussa pohtimaan yhteisen tarjottimen sopimusmallia. Kun keskustellaan sopimuksista, mietitään samalla aina myös rahoitusta. Resurssit olivatkin yksi keskustelunaiheista. Laaja-alainen aihe koski ennen kaikkea projektin organisoinnin reunaehtoja, minkä vuoksi projekti- ja ohjausryhmäläisten lisäksi paikalla myös eri oppilaitosten johtoa.

Avoimesta tarjonnasta on eri oppilaitoksissa erilaisia variaatioita. Yksi asia on kuitenkin yhteinen: avoimella yhteisellä tarjottimella tarjottavan opetuksen ei tarvitse olla reaaliaikaista eikä sen myöskään tarvitse olla  riippuvaista ajasta ja paikasta.

Tarjonnan avoimuus koskee ennen kaikkea opiskelijoille tarjottavia etuja. Oppilaitoksilla täyttyy olla yhteiset välineet, yhteensovitettavia opintojen osia ja yhteinen rekisteri, johon opintosuoritukset tallentuvat.

 

Opintojen vastaavuudet: keskiössä opiskelijan eteneminen

Workshopissa todettiin, että opintosuoritusten pisteyttäminen täytyy saada hankkeen aikana yhtenäiseksi. Opiskelijan etenemisen kannalta on olennaista, että hänen opintosuorituksiaan, niiden laajuutta ja vastaavuutta, voidaan arvioida kaikissa niissä oppilaitoksissa, joihin opiskelija siirtyy täydentämään opintojaan.

Myös markkinointitekstit ja ohjeistukset on mietittävä tarkasti. Opintojen vastaavuuksien täytyy olla niin opiskelijoille kuin ohjaajille selviä jo ennen kurssin suorittamista.

 

Resurssien rajaaminen: opinnot maksullisia vai maksuttomia?

Eri toimijoiden yhteinen tavoite on, että itse hankkeen aikana ei liikultella rahaa. Toisin sanoen myös opinnot olisivat hankkeen aikana maksuttomia.

Tosin vielä ei tiedetä, kuinka laaja tarjonta tulee olemaan.  Se määrittelee lopullisen päätöksen opintojen maksupolitiikasta. Esimerkiksi kurssin arvioinnin täytyy olla automaattista. Maksuttomuudelle ei ole esteitä, kun opiskelija voi itseohjautuvasti suorittaa avoimen tarjottimen opintoja.

Jokaisella hankkeessa olevalla oppilaitoksella on myös omaa päätäntävaltaa. Oppilaitos tuottaa kurssit oman järjestelmänsä mukaan ja vastaanottava taho määrittelee opintojen laajuuden.

Tuntimäärät ja opintopisteet eivät toisin sanoen sulje pois toisiaan. Vastaavuuksia täytyy kuitenkin miettiä ja laskea suoritusajan ja opintopisteiden vastaavuudet.

Oppilaitokset sopivat avoimesti keskenään, mitä tarjottimessa on: avoin tarjotin on hankkeessa olevien oppilaitosten  yhteinen tavoite ja opintojen vastaavuudet  täytyy miettiä tarkasti etukäteen.

Yhteinen tavoite on kuitenkin selvä. Tuleva yhteinen tarjotin on toisen asteen koulutukseen tervetullut ja välttämätön lisä.

 

Raisiossa 24.4.2016

Riikkamarja Autio

AAVA-hankkeen projektiryhmän jäsen