CLEWER

Monnien kasvatusta Clewerissä

Kävimme TSYKin luonnontiedelukiolaisten biologian työkurssilla tutustumassa turkulaiseen Clewer – yritykseen. Clewer tarjoaa ympäristöystävällisiä jätevedenvedenpuhdistuspalveluita niin autopesuloihin, teollisuuteen kuin yksityisille kesämökeille tai koteihin.

On perjantai 23.3. ja projektipäällikkö L. Mäenpää ottaa meidät vastaan yrityksen aulassa ja saamme perinpohjaisen esittelyn yrityksestä ja sen toimintaperiaatteista. Clewer on turkulainen vuonna 1989 perustettu yritys. Sen jätevedenpuhdistuspalveluita on käytössä esimerkiksi Uuden Meksikon yliopistossa, Algerialaisella työmaalla keskellä aavikkoa, sekä Örön linnakesaarella.

Se, mikä erottaa Clewerin tuotteet muista jätevedenpuhdistusmenetelmistä on tapa, jolla vesi puhdistetaan. Prosessin yhtenä osana vesi kulkee bioreaktorin läpi. Bioreaktorissa täsmäbakteerit syövät vedestä kaiken orgaanisen jätteen. Leevi Mäenpää vei meidät kierrokselle ja kuulimme, että Clewer-laitteet ovat kompakteja ja samalla erityisen tehokkaita jäteveden puhdistamoja. Ne säästävät vettä ja ovat näin ollen ympäristöystävällisempiä.

Saimme nähdä myös kalankasvatusaltaita, joissa kasvatettiin sillä hetkellä monneja. Kasvatus tällaisissa altaissa on erittäin tehokasta ja ekologista. Kasvatus toimii nimittäin kiertovesiviljelyjärjestelmissä, jolloin vettä ei mene hukkaan. Lisäksi altaisiin mahtuu erittäin paljon kalaa, ja kaloja pystytään tuottamaan monin kertaisia määriä samalla ravintomäärällä, verrattuna esimerkiksi naudan- tai porsaanlihaan.

Vierailu oli antoisa, sillä opimme paljon uutta jätevedenpuhdistamoista ja saimme nähdä, millaista tällaisessa yrityksessä työskentely on. Saimme lisäksi uusia ideoita jatko-opintojen kannalta, kun kuulimme minkä alan ammattilaisia yrityksessä toimii, ja mitkä ovat heidän työtehtäviänsä. Vierailu oli mukavaa vaihtelua tavallisten oppituntien rinnalla, kun sai kuulla ammattilaisen mielipiteitä ja ajatuksia sekä tutustua uuteen yritykseen.

Vanessa ja Henni