Biologian työkurssi yhteistyössä Clewer Oy:n kanssa

Biologian työkurssilla toteutettiin vierailu jätevedenpuhdistamoita valmistavaan Clewer OY yritykseen ja tehtiin harjoitustyö Turun yliopiston Biologian laitoksella. Clewer Oyssa saimme ensin tietoja siitä, millaisia ovat yrityksen tuotteet ja niiden merkityksestä vesistöjen pilaantumisen estämiseksi ja veden riittämiseksi paikoissa, joissa ei ole viemäriverkostoa (esim. Suomen saaristo, ja aavikot Arabiemiraateissa). Saimme myös kuulla yrityksen työntekijöiden opiskelu- ja työurista.

Biologian laitoksella lehtori Christina Nokkala veti opiskelijoille banaanikärpästen risteytystyön, joka toteutettiin kahdella työkerralla. Samassa yhteydessä neuvoteltiin yliopiston virtuaalimikroskooppilisenssin käytöstä myös lukiossa ja saimme tunnukset sen joidenkin aineistojen käyttämiseksi.

Opiskelijan kommentti: ”Erityisesti yliopistovierailu banaanikärpästen parissa oli mieluinen. Myös muut vierailut olivat kiva lisä. Kurssi oli opettavainen.”

Opiskelijat  valmistautuivat vierailuihin perehtymällä yritykseen etukäteen ja harjoittelemalla risteytystehtäviä. Koska kurssi on tarkoitus järjestää joka vuosi, opiskelijoilta kerättiin lopuksi kurssipalautetta, jonka pohjalta kurssia kehitetään jatkossa. Opiskelijat kokivat yliopistolla tehdyn banaanikärpästyön sekä Clewer-vierailun antoisimmaksi osaksi.

Keskeiset tulokset
  1. Pysyvät työelämä- ja korkeakoulukontaktit
  2. Opiskelijoiden työelämätietoisuuden isääminen
  3. Uusi mielenkiintoinen kurssi lukiomme OPSiin
Lue lisää oppilaan kokemuksesta

Mutanttininjakärpäset

CLEWER

Lisätietoja

TSYK
Katja Tauriainen
katja.tauriainen@turku.fi
28.5.2018