Browsed by
Tekijä: lukiokoordinaattori

Opinto-ohjaajan hankepohdintoja hankkeen loppuvaiheessa Vaasassa

Opinto-ohjaajan hankepohdintoja hankkeen loppuvaiheessa Vaasassa

Aloitin Lukion työelämäkumppanit -hankkeessa Vaasan lyseon lukiossa pilottiopettajana lukuvuoden 2019-2020 toukokuussa jatkaen opinto-ohjaajakollegani jalanjäljissä. Lisäksi aloitin syksyllä 2020 lukiomme yhtenä korkeakoulukoordinaattorina vastaten erityisesti yhteistyöstä Vaasan ammattikorkeakoulun kanssa. Vaasan lyseon lukion opinto-ohjaus oli jo saanut useita uusia sisältöjä ja käytänteitä Lukion työelämäkumppanit –hankkeen avulla, ja nyt näitä hyväksi havaittuja ja todettuja käytänteitä ylläpidetään kehittäen edelleen opinto-ohjauksen muovautuessa muuttuvassa lukiomaailmassa. Keväästä 2020 saakka jyllännyt koronapandemia on vaikuttanut lukiomme arkeen ja aiemmin hyväksi havaittuja käytänteitä ei ole saatu toivotulla tavalla toteutumaan esimerkiksi tänä…

Read More Read More

Tekoäly, ihminen ja ympäristö

Tekoäly, ihminen ja ympäristö

  Tekoäly, ihminen ja ympäristö –kurssilla perehdyttiin tekoälyyn yhteiskunnallisena ja kulttuurisena ilmiönä. Kurssin suunnittelussa olivat mukana Tampereen yliopiston kasvatustieteen laitos (prof. Veli-Matti Värri) ja IBM:n tekoälyasiantuntija (FT Ilkka Remes). Pandemian rajoitustoimenpiteiden vuoksi kurssi toteutettiin pääasiassa etäopiskeluna ja siksi tekoälyjärjestelmän esittelyvierailu jouduttiin epidemian vuoksi peruuttamaan. Kurssilla käsiteltiin tekoälyä monipuolisesti filosofisesta, psykologisesta, yhteiskunnallisesta ja kulttuurisesta näkökulmasta. Opiskelijat tekivät kurssilla soveltavia tehtäviä ja pienimuotoiset esseetutkielmat. Aiheen monitahoisuuden vuoksi kurssilla keskusteltiin runsaasti, koska keskustelun avulla asioiden moniulotteisuus tulee hyvin esiin. Keskustelussa opiskelijat toisaalta sisäistävät…

Read More Read More

Vaasassa järjestettiin Asiaa Afrikasta -etäpaneelikeskustelu

Vaasassa järjestettiin Asiaa Afrikasta -etäpaneelikeskustelu

Miksi Afrikasta kannattaa kiinnostua? Mikä on Suomen Afrikka-strategia ja miltä näyttää Suomen harjoittama kehitysyhteistyö? Millaista yhteistyötä korkeakoulut tekevät Afrikassa? Entä minkälainen markkina-alue maanosa on suomalaisille yrityksille? Maanantaina 26.4.2021 järjestettiin Vaasan lyseon lukiossa osana Lukion työelämäkumppanit -hanketta Asiaa Afrikasta –paneelikeskustelu, jossa käsiteltiin monipuolisesti erilaisia Afrikkaan liittyviä teemoja aina kehitysyhteistyöstä Afrikan sähköistämiseen ja biotaloudesta maanosan tulevaisuudennäkymiin. Vaasan yliopiston kanssa yhteistyössä suunniteltuun tapahtumaan osallistui useita alojensa asiantuntijoita: Aino Salmi ja Hanna Rinkineva Ulkoministeriöstä, Mika Välitalo Fingo ry:stä, Eija Laitinen Hämeen ammattikorkeakoulusta, Kenneth Widell…

Read More Read More

Podcastien maailma

Podcastien maailma

Kurssi oli ennen nimeltään Kuunnelma-kurssi, tämän jälkeen Ääninäytteleminen ja nykyään Podcast-kurssi. Nimeä ja sisältöä on pitänyt muuttaa aina välillä, jotta koulu olisi ajan hermolla. Idea on kuitenkin ollut sama eli äänen käyttäminen medioissa. Aloitimme yhteistyön ja kurssin internetvaikutttajien taustayritys Asennemedian kanssa. Yritys oi heti mukana innolla. Halusin myös Turun yliopiston puheviestinnän laitoksen kanssa yhteistyön mutta yhteistyö takkuilli jo heti alkumetreillä. Jos saatiin yhteinen kokouspäivä sovittua, niin sopivia päiviä yhteiseen oppimishetkiin opiskelijoiden kansa ei löytynyt. Yhtenä syynä on sekä lukion että…

Read More Read More

3D-mallinnusta Turussa

3D-mallinnusta Turussa

Aloitimme jo hyvissä ajoin yhteistyön CTRL Realityn kanssa. Tarkoituksena oli tehdä Turun kaupungin asukkaille tarkoitetun AR puhelinapplikaatikon Åppiin 3D objekteja. Objektien piti tehdä Aurajoen ympärille historiallisten kohteiden ympärille. Kohteet sai joko valmiiksi mietittynä tai opiskelija itse saisi miettiä historiallisen objektin. Olimme sopineet STEAM ja Åppi apin koordinaattorin Nina Branderin kanssa esittelytunnin, jonka aikana opiskelijat saivat tietää enemmän tästä projektista. CTRL realityn kanssa sovimme toisen kerran, jossa kerrottiin tekniset yksityiskohdat. Objekteja mietittäessä vain yksi opiskelija käytti hyväkseen sitä, että sai itse…

Read More Read More

Miksi jamit?

Miksi jamit?

  Edu Game Jamien idea syntyi puolivahingossa. Entinen kollegani ja hyvä ystäväni oli houkutellut minut keväällä 2018 osallistumaan Hämeenlinnan ITK-päivillä järjestettäviin jameihin, joihin kaivattiin nimenomaan opettajia mukaan. Yhdessä pelikonsolin kanssa kasvaneena ja intohimoisena pelaajana en paljoa suostutteluja kaivannut.  Game Jamien idea on yksinkertainen: kyseessä on yhteisöllinen työskentely- ja ajanvietemuoto, jota ennen kaikkea peliharrastajat ja alan ammattilaiset käyttävät. Osallistujat eli “jammaajat” muodostavat tiimejä omien vahvuuksiensa mukaan: ihanteellisessa tiimissä olisi  ainakin yksi peliohjelmoinnin osaaja, yksi graafikko, joku joka vastaa käsirkirjoituksesta ja pelin…

Read More Read More

Vaasan lyseon lukion etiikan kurssilla ideoitiin kestävän kehityksen laivaristeilyä

Vaasan lyseon lukion etiikan kurssilla ideoitiin kestävän kehityksen laivaristeilyä

Vaasan lyseon lukion filosofian toisella kurssilla eli etiikan kurssilla tutustuimme Wasalinen toimintaan ja pohdimme ympäristöystävällistä risteilyä. Otimme selvää mm. Itämerestä ja Wasalinen uudesta Aurora Botnia-laivasta. Kurssin aikana toteutimme pienryhmissä muiden opiskelijoiden kanssa tehtävän, jossa suunnittelimme kestävän kehityksen risteilypäivän ohjelman. Suunnittelun aikana saimme lisää tietoa aiheesta ja oli mielenkiintoista miettiä risteilyohjelmaa, joka olisi viihtyisä sekä ympäristöystävällinen. Saimme ideoitua hyvin sisältöä risteilypäivälle ja mietimme esimerkiksi luentoja liittyen Itämeren hyvinvointiin, ruokailua, joka sisältäisi lähialueen ruokaa sekä runsaasti kasvisvaihtoehtoja sekä ympäristöystävällisiä matkamuistoja, joiden tuotosta…

Read More Read More

Opiskelijat etäopastuksella Porin taidemuseossa

Opiskelijat etäopastuksella Porin taidemuseossa

Porin lyseon opiskelijat pääsivät osana kuvataiteen kurssiaan tutustumaan Porin taidemuseoon. Järjestimme Porin taidemuseon kanssa yhteistyöprojektin etäopastuksien muodossa. Se oli uusi aluevaltaus meille molemmille osapuolille. Lyseon lukio oli siis ensimmäinen oppilaitos, joka testasi heidän kanssaan ns. ”live-etäopastusta”. Yhteensä näitä opastuksia oli meillä kolme, joten pystyimme testaamaan, miten onnistuu ja mitä ei kannata kokeilla.   Toteutimme yhteydenoton Microsoft Teamsin välityksellä. Opiskelijat olivat luokassa, käytimme opettajan pöytätietokonetta ja luokan videotykkiä. Näin ainakin me luokkana saatoimme kokea olevamme osa ryhmää. Saimme opastuksen ”My perversion…

Read More Read More

Vaasan lyseon lukiossa kehitettiin yrittäjyyden ja liiketalouden opintokokonaisuuteen työelämäyhteistyötä

Vaasan lyseon lukiossa kehitettiin yrittäjyyden ja liiketalouden opintokokonaisuuteen työelämäyhteistyötä

Vaasan lyseon lukion Business Schoolin Yrittäjyyden ja liiketalouden opintojen yhteyteen on suunniteltu Lukion työelämäkumppanit -hankkeen aikana uusia työelämälähtöisiä sisältöjä ja käytäntöjä, jossa hyödynnetään yhteistyötä yritysten ja muiden sidosryhmien kanssa.

Tapahtumilla vääntöä lukiolaisten työelämätaitoihin

Tapahtumilla vääntöä lukiolaisten työelämätaitoihin

Projektin virtuaalitapahtumissa käsitellään IT-alan työn erityispiirteitä yhdessä opiskelijoiden kanssa Lukion työelämäkumppanit-projektin puitteissa tuotetaan opiskelijoille kiinnostavia digialan tapahtumia kuluvan kevätlukukauden 2021 varrella. Näissä tuotannoissa yhdistävänä tekijänä on moderni IT-ala, temaattisesti työelämälähtöisten tapahtumien aihepiiri on hyvinkin laaja. Tarkoitus on valottaa nuorille työelämässä eri tavoin vaikuttavia tekijöitä nyt ja tulevaisuudessa. Projektin kohdealueet ovat Porin, Turun ja Vaasan kaupungit; toteutuskumppaneina toimivat Turun yliopisto ja Turun ammattikorkeakoulu. Julkisten tapahtumien konkreettinen toteutusvastuu on Turun yliopiston oppimisanalytiikkakeskuksella. Tapahtumat lisäävät projektin vaikuttavuutta, ja sen myötä kohderyhmälle tulee näkyväksi…

Read More Read More