Tulevaisuuden teknologiaa ja arkeologisia aarteita

Tulevaisuuden teknologiaa ja arkeologisia aarteita

Turun Suomalaisen Yhteiskoulun lukion tiimi lähti hakemaan yhteistyökumppaneita luonnontieteiden ja yhteiskuntatieteiden yhdistettynä monialaisena tiiminä. Ensinnäkin halusimme löytää yrityksen, jonka kanssa pääsisimme tutustumaan kemian alan ammattien kirjoon. Toisekseen haimme kumppania, jonka kautta voisimme tehdä näkyväksi humanistisen alan monimuotoisia urapolkuja. Yhteinen sävel löytyi lääkeyhtiö Orionin ja Aboa Vetus & Ars Nova -museon kanssa.  

Olisimme toivoneet tilaisuutta tutustua Orionin tuotantoon ja tuotekehitykseen, mutta se osoittautui nopeasti mahdottomaksi. Lääkealaa säätelevät äärimmäisen tarkat turva- ja puhtausmääräykset, eikä oppilasryhmiä päästettäisi välttämättä seuraamaan prosessia edes lasiseinän takaa. Seuraamista rajoittaisivat lisäksi salassapitomääräykset. Projekti ei kuitenkaan kuivunut kokoon, sillä Orionin puhdistuslaboratorion henkilökunta tuli avuksemme. Puhdistuslaboratoriossa etsitään uusia menetelmiä puhdistaa tuotantovälineitä entistä tehokkaammin. Jos hyvin käy, opiskelijamme voivat päästä kokeilemaan kemistin työtä tässä erityisyksikössä.

Elina Heikkonen puhdistaa Orionilla

 

Aboa Vetus & Ars Nova -museossa saimme tavata museoalan moniosaajia näyttelyjen rakentajista arkeologeihin ja pedagogisia sisältöjä kehittäviin asiantuntijoihin. Arkeologinen perusnäyttely tullaan uudistamaan kokonaan vuonna 2023, ja museo pyrkii kokoamaan myös yleisön kannanottoja siitä millainen tuleva näyttely voisi olla. Tähän saakka yleisöraatien keski-ikä on kuitenkin ollut jokseenkin korkea. Lukiolaisilla olisi nyt ainutlaatuinen tilaisuus päästä käyttämään nuorten ääntä ja vaikuttamaan siihen, millaiseksi keskeinen turkulaista historiaa esittelevä näyttely muodostuu.  

Odotamme nyinnolla syksyä, jolloin alamme nähdä millaisia konkreettisia tuloksia näistä yhteistyön siemenistä kehittyy. 

Aboa Vetus toimisto

Elina Heikkonen ja Katariina Säteri
Turun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio 


Comments are closed.