Senioreiden korkeakoulupäivänä tutustuttiin korkeakouluopintoihin Vaasan yliopistossa ja Vaasan ammattikoreakoulussa VAMK:ssa

Senioreiden korkeakoulupäivänä tutustuttiin korkeakouluopintoihin Vaasan yliopistossa ja Vaasan ammattikoreakoulussa VAMK:ssa

Vaasan lyseon lukion toisen vuoden opiskelijat saivat nauttia Senioreiden korkeakoulupäivästä 20.3.2019. Päivään osallistuminen kuului OP02-kurssin suorittamiseen. Korkeakoulupäivässä kävimme tutustumassa Vaasan yliopistoon ja Vaasan ammattikorkeakouluun VAMK:iin. Itse olin mukana tapahtuman suunnittelussa yhdessä Vaasan yliopiston ja Vaasan ammattikoreakoulun opiskelijoiden kanssa. Tämän jälkeen osallistuin korkeakoulupäivään yhdessä oman ryhmäni kanssa.

Olin mukana korkeakoulupäivän suunnittelukokouksessa, johon osallistui kummankin korkeakoulun opiskelijoita ja markkinointihenkilöstöä sekä minä ja opinto-ohjaaja. Kokouksessa laitoimme päämme yhteen ja pohdimme, minkälainen on kiinnostava ja opettavainen tapahtuma lukiolaiselle. Päätimme yhdessä painottaa opiskelijoiden osallistamista ja korkeakouluopintojen avaamista lukiolaisille mahdollisimman konkreettisesti. Kokoukseen oli mukavaa ja opettavaista osallistua, sillä sain sisäpiiriläisen näkökulman isolle porukalle tehtävän tapahtuman järjestämiseen.

Noniin, nythän päästään jo itse päivään! Korkeakoulupäivän ensimmäiset diaesitykset alkoivat klo 8.00 ja viimeiset päättyivät noin kello 12.00. Väliin mahtui paljon asiaa kummastakin korkeakoulusta, kahvia ja teetä sekä tietenkin hyvää ilmapiiriä ja hauskanpitoa Kahoot!:n kanssa. Vaasan ammattikorkeakoulussa VAMK:ssa opin lisää opiskelijakulttuurista, ajankäytöstä ja ylipäätään opintojen rakenteista.

Vaasan lyseon lukion opiskelija Inkeri myös kertoi kokemuksestaan osallistumisesta VAMK:n ja Vaasan lyseon lukion liiketalouden kurkistuskursseille sekä erillisvalinnasta VAMK:n koulutusohjelmiin tekniikan, liiketalouden ja sosiaali- ja terveysalalle. Vaasan yliopistossa opin sen, että yliopisto-opintojen ohella ehtii mainiosti mennä esim. vaihtoon eli ei välttämättä tarvitse vielä lukioaikana hätäillä. Vaasan yliopistossa kerrottiin myös suoravalinnasta Vaasan yliopistoon opiskelemaan diplomi-insinööriksi tai kauppatieteiden maisteriksi.

Tapahtuma oli lukiolaisille mahtava kurkistusikkuna kumpaankin korkeakouluun itse korkeakouluopiskelijoiden ja heidän kokemuksiensa kautta. Uskon melkein kaikkien lukiolaisten kävelleen pois tapahtumasta hieman varmempana omista tulevista valinnoistaan kuin ennen.

TEKSTI: Sara Korpilahti
KUVAT: Jaakko Perttu, Taru Leikas, Rosa Kivi

Comments are closed.