Ajankohtaista, Kehittäminen, Yleinen

Päätimme aloittaa syksyyn orientoitumisen tällä kertaa kirjaamalla syksyn tehtäviä yksitellen muistilapuille. Kirjoitimme projektipäällikkö Kilpisen kanssa kynä sauhuten lappuja ja kohottelimme kulmiamme toistemme kasvaville lappupinoille. Viimein aloimme purkaa ja ryhmitellä eteemme syntyneitä pinoja.

Ihan ensimmäisenä oli ilo huomata, että kesälomasta huolimatta mieliimme oli painunut pääosin ihan samoja juttuja. Kun lajittelu ja ryhmittely jatkui, ilo alkoi pienoisesti hiipumaan. Viimeistään aikataulutusvaiheessa nimittäin kävi selväksi, että jo seuraava neliviikkoinen tulee olemaan melkoista haippakkaa pelkästään tämän hankkeen kehittämistehtävissä.

Tältä se nyt kuitenkin näyttää. AAVA-hankkeen syksyn tärkeimmät kehittämistehtävät aikataulutettuina ja vastuittain jaettuna. Tervetuloa syksy!

– projektikoordinaattori Salonen

Ajankohtaista, Kehittäminen

Kesäkuun alussa kokoonnuimme laajennetulla projektiryhmällä rakentamaan avoimien ammatillisten opintojen markkinointisuunnitelmaa eri kohderyhmiä silmällä pitäen. Oman ydinryhmämme lisäksi olimme saaneet täydennystä graafisesta suunnittelijasta ja markkinoinnin asiantuntijasta. Työstimme suunnitelmia kahdessa ryhmässä, joista ensimmäinen keskittyi hankkeessa syntyvän koulutustarjotinmallin markkinoimiseen toisen ryhmän pohtiessa varsinaisen kohderyhmän löytämistä ja innostamista.

Nauttiessamme auringonpaisteesta Puolalanpuistosssa oli ideoiden helppo antaa virrata. Saimme kasaan kaksi erinomaista ja toteutettavaa konkreettista markkinointisuunnitelmaa. Ensi syksynä avoimet ammatilliset opinnot näkyvät ja kuuluvat turuilla ja toreilla. Tavoitteemme on, että järjestelmällisen markkinoinnin ja levittämistyön tuloksena avoimien opintojen konsepti on kaikille niin tuttu, että ohjaavat tahot osaavat niitä suositella ja opinnoista kiinnostuneet osaavat niitä itse kysyä ja uusia koulutuksen järjestäjiä lähtee spontaanisti mukaan tarjoamaan uusia opintoja koulutustarjottimen kautta.

Kehittäminen, Yleinen

videotAvoimien ammatillisten opintojen sivustolla on tekstimuodossa vastattuna jo useampi usein kysytty kysymys, mutta halusimme tarjota vastaukset näihin kysymyksiin myös videomuodossa. Viime viikon perjantaina hankkeen projektitoimijoista koottu tiimi otti härkää sarvista ja ryhtyi videointipuuhiin.

Kysymykset oli etukäteen jo ryhmitelty ryppäisiin yhtenäisen teeman ympärille ja itse videointi sujui sutjakkaasti. Nyt raakamateriaali on graafisella suunnittelijalla editoitavana. On jopa vähän jännittävää nähdä, miten kolmen ”tavallisen” projekti-ihmisen kotikutoisesta ja rennosta lähestymisestä muodostuu sivustolle ohjausmateriaalia. Jää kuulolle, videot valmistuvat kevään ja alkukesän aikana.

– projektikoordinaattori Salonen

Kehittäminen

Ohjaus-työryhmän ajatuksena on, että avoimen koulutustarjottimen opiskelijoita ohjattaisiin sivuilla mm. vastaamalla yleisimpiin avoimia opintoja koskeviin kysymyksiin. Kysymykset ja vastaukset toimisivat opinto-ohjauksen ensiapuna sivuistolla. Kuten myös työn alla oleva piirrosanimaatio, joka visualisoi kuvitteellisen opiskelijan (tai perheen!) avointen opintojen polkua ja siitä saatavaa hyötyä.

”Mitä hyötyä minulle opinnoista on? Jos olen suorittanut avoimia opintoja, pääsenkö opiskelemaan ammattikouluun? Mitä opiskelu maksaa? Voinko suorittaa keskeytyneet opinnot tätä kautta? Onko opinnoilla ikärajaa?… Projektiryhmä suoltaa sujuvasti näitä kysymyksiä  – mutta entäpä sivuston potentilaaliset asiakkaat?

Ohjaus-työryhmä

Kehittäminen, Yleinen

Hankkeen kehittämistyössä on otettu uusi askel nyt, kun innostuneet pilottiopettajat ovat alkaneet kehittämään opintokokonaisuuksia avoimelle koulutustarjottimelle. Mitä avoimuus käytännössä tarkoittaa ja kenelle opintokokonaisuudet suunnataan, on visainen kysymys, johon opettajat tarvitsevat yhden jos toisenkin juttutuokion projektiryhmäläisten kanssa. Pähkinä purtavaksi opettajille itselleen ovat ne pedagogiset verkko- ja etäopetuksen ratkaisut, joilla homma hoidetaan käytännössä.

Terveisin Jaana Kilpinen, projektipäällikkö